EU-tarkastus – yllättävän mukava kokemus tammikuu 19, 2011
Posted by Auli Ryhänen in Projektipäällikön reissuvihko.add a comment
Tänään oli sitten näytön paikka. ERKKERI tarkastettiin. Elämäni ensimmäinen EU-tarkastus, vaikka olen ESR-projekteja aiemmassa työssäni koordinoinut 6 vuotta.Vaikka olin tsempannut itseni siihen, että eihän tämä nyt maailmaa kaada, niin siitä huolimatta asia ryskytti koko ajan mieltäni ja rassasi henkisesti. Oliko kaikki mapit kunnossa? Oliko kaikki paperit niin hyvin järjestyksessä, että ne löytyy? Onko osallistumisluettelot varmasti mapissa jne?
Täytyy myöntää, että kyllä niitä mappeja käytiin tarkasti läpi ja tsekattiin ja tuplatsekattiin.
Nyt, kun tarkastus on ohi, voin huokaista ja todeta, että ihan turhaan stressasin itseäni, sillä tilaisuus oli erittäin lämminhenkinen ja leppoisa. Voisin verrata tilannetta ohjaustilanteeseen. Siinä kohdattiin tasavertaisina kuunnellen ja kunnioittaen. Tilanteessa kaikki oppivat vuorovaikutteisesti ja yhteisessä ymmärryksessä.
Olen itse aika tarkka. Joku on sanonut, että viilailen joskus liikaakin pilkkuja. Joskus kiireen keskellä myös itse tuskailen sitä hallinnollista työn määrää ja paperin pyöritystä. Mutta loppupeleissä tarkkuuden, huolellisuuden ja järjestelmällisyyden ansiosta työ palkitaan. Lopputuloksena saimme kuulla, että projekti on hoidettu mallikkaasti eikä huomautettavaa ollut.
Kiitos tästä kaikesta kaikille niille projektitoimijoille, jotka sinnikkäästi ja taipumattomasti ovat hoitaneet oman tonttinsa mallikkaasti.
Nyt on erittäin kevyt ja voimaantunut olo. Niin voimaantunut, että energiaa piisasi työpäivän päätteeksi siivota työpöytänsä kasoja, jota ei vähän aikaan ole jaksanut tehdä.
Tästä on hyvä jatkaa!
Ai niin, oletko muuten tutustunut ERKKERI maailman?
Käyhän kurkkaamassa www.erkkeri.info/fi/erkkeri-maailma-etusivu.
Sieltä löytyy melko paljon jo aineistoja ohjauksesta
Auli
Jyväskylä Is Calling– Opin Ovien suuri pläjäys 2.-3.11.2011 tammikuu 18, 2011
Posted by Auli Ryhänen in Projektipäällikön reissuvihko.add a comment
Marraskuussa 2011 jyrähtää, kun ohjausalan suurin kohtaaminen käynnistyy Jyväskylässä:
- 2 päivää,
- 300 ihmistä,
- 1200 kohtaamista.
Tavoitteena Opin Ovien tulosten levittäminen ja tehdyn työn näkyväksi tekeminen sekä tulevaisuuden pohtiminen.
Tapahtumaan halutaan mukaan kaikki alueelliset OpinOvi –verkostot, aikuisohjaukseen liittyvät tahot ja ammattilaiset, poliittiset päättäjät ja vaikuttajat.
Me olemme ylpeitä työstämme. Siksi haluamme kuuluttaa siitä kaikelle kansalle. Tapahtumalla pyritään saamaan isompaa julkisuutta suurissa medioissa. Onhan siinä vaiheessa tässä maassa viety aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämistä aimo harppaus eteenpäin.
Tänään sitten käynnisteltiin toden teolla tapahtuman suunnittelu. Vastuu tapahtumasta on valtakunnallisilla Aikuisohjauksen koordintaatio-, NUOVE-, ERKKERI-, TE-ERKKERI- ja STUDIO-projekteilla. Tapahtuma on sen verran iso, että tulemme hankkimaan vetäjän tapahtuman koordinoijaksi. Työrukkasena toimii Aikuisohjauksen koordinaatio- ja ERKKERI-projektista koottu timanttitiimi.
Luvassa on huikeita elämyksiä ja riemunkiljahduksia, kärkiajattelijoita, yökyöpelien hiljaisen tiedon jakamista,
tulosten juhlimista ja halutun tulevaisuuden visiointia.
Haastetaan siis kaikki Opin Ovet ja niiden verkostot sekä aikuisohjauksen parissa toimivat mukaan! Puhallamme kutsutorvia kevään aikana…MUTTA… varaa jo nyt kalenteriisi aika ja kerro kaverille!
Auli: -)
Mappien keskellä ihmetellen tammikuu 17, 2011
Posted by Auli Ryhänen in Projektipäällikön reissuvihko.add a comment
Aamulla meni aikaa ennen kuin pääsin toimistolle. Tällä kertaa taivaalta satoi jäätävää tihkua satunnaisen kulkijan päälle. Auto oli kauniin samean kirkkaan jääkuorrutuksen peitossa. Turhaa olisi ollut ryhtyä heti raapimaan ikkunoita puhtaaksi, sillä raappa ei siihen pystynyt. Olin unohtanut edellisenä päivä kytkeä Jarppaani tolppaan (Jarppa on tuttavallinen nimi autolleni). Ei muuta kuin auto käyntiin ja pakollista puuhastelua pihalla ennenkuin jää alkoi sulaa ja sai turvallisen kokoiset aukot ikkunoihin.
Toimistolla tänään olikin päivä yhtä paperinpyörityksen juhlaa. Pitihän kaikki saada katsottua tulevaa EU-tarkastusta varten. Jäin siinä pohtimaan, että onkohan kukaan laskenut, mikä mahtaa olla hinta yhden dokumentin käsittelylle sen synnystä arkistomappiin EU-projektissa? Muistan jossain vaiheessa, kun projektisihteeri huomasi maksatustaan tehdessä 2 sentin heiton. Niitä senttejä etsittiin viikko. Aika kalliit sentit, mutta ne löytyivät : -)
Jos missä, niin projektihallinnossa tarkkuus, järjestelmällisyys ja periaate ”tee kerralla kaikki oikein ja loppuun saakka” ja ”virheitä tulee kaikille, mutta niistä pitää oppia, ettei samaa virhettä tule toiseen kertaan”. Tänään allekirjoitin nuo periaatteet ja päätin, että enää ei niin kiire saa olla, etteikö ehtisi projektimappiin vietäviä dokumentteja tehdä kerralla oikein, tarkasti ja järjestelmällisesti. Siinä säästää tulevilta isoilta ”mapit kuntoon” –urakoilta ja harmailta hiuksilta
Mutta onneksi jotain kummallista tapahtui toimiston kaikille kännyköille. Verkko kaatui eikä puhelimet toimineet. Sai aika rauhassa uppoutua mappikasaansa.
Näinköhän aamulla taas kahlataan lumessa. Talvisia lumileikkejä ja punaposkeja toivotellen… Auli
ERKKERI ja TE-ERKKERI käsi kädessä tammikuu 16, 2011
Posted by Auli Ryhänen in Projektipäällikön reissuvihko.add a comment
On väliraportoinnin aika. Perjantaina työstimme yhdessä Merjan kanssa yhdessä raportin tekstiä. Tulee mieleen Kai Hyttisen klassikko:”Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain. Vaikka esteitä on joskus tiellä kohtalon. Voimme kaikki ne voittaa, kun kuljemme vain, tiemme yhdessä näin rinnakkain”
Nyt olemme kulkeneet käsi kädessä projektien kanssa 2,5 antoisaa vuotta ja tulokset ovat erinomaisia. ERKKERI -koulutuksia toteuttaa 4 ohjausalan oppilaitosta: JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu, HAMK ammatillisen opettajakorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto ja Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia. Kaikki ne ovat aiemmin kouluttaneet hyvin itsenäisesti. Nyt projektin tuloksena nämä neljä tekevät yhteistyötä koulutusten suunnittelussa, toteutuksessa, kehittämisessä ja tuotteistamisessa.
Olemme kuin yhtä suurta perhettä. Ja tästähän hyötyvät kaikki ja erityisesti ohjausosaamisen koulutusta tarvitsevat ympäri Suomea. Aika näyttää, millaisia tulevia yhteistyömuotoja projektin vaikutuksesta syntyy.
Nyt ei ole satanut lunta, mutta pakkasta siitäkin edestä.
Jospa huomenna ei sataisi eikä olisi pakkasta kovinkaan : -)
Auli
Hyvä ohjausryhmä on lottovoitto projektille tammikuu 13, 2011
Posted by Auli Ryhänen in Projektipäällikön reissuvihko.Tags: ohjausryhmä
add a comment
Tänään matkasin Tampereelle Aikuisohjauksen koordinaatio- ja Laituri -projektien ohjausryhmän kokoukseen. Kas kummaa, taivaalta tietysti tuli lunta, kun askelsin autolle. Auto oli paksun valkoisen kuorrutuksen peitossa. Siinä sutiessani lunta päästäkseni ratin taakse, iso lumihattara tipahti päälle ja tunsin olevani lumiukko. ”Hyvinhän tämä aamu alkaa!”, tuumin.
Tampereella kokouspaikalla pulisi niin tutuksi käynyt porukka. Tämän ryhmän kanssa on koettu satumainen ja ennennäkemätön yhteistyö. Vaikka monenlaisissa ohjausryhmissä olen ollut ja olen edelleen, niin tämä menee kaikkien yli erinomaisuudellaan.
Rahoittajan ohjeistuksissa sanotaan, että ”parhaimmillaan ohjausryhmä tukee ja kehittää projektin toteutusta ja yhteensovitusta muiden strategioiden toimeenpanon kanssa sekä projektin tulosten kehittämistä, levittämistä ja juurruttamista projektitoiminnan ulkopuolelle ja sen jälkeen. Ohjausryhmä seuraa ja ohjaa hankkeen sisällöllisten tavoitteiden saavuttamista, jossa projektisuunnitelman toteuttaminen on väline.”
Aikuisohjauksen koordinaatioprojektin ohjausryhmän työskentely menee vieläkin pidemmälle. Siinä myös opitaan toisilta ja vahvasti. Väittäisinpä jopa, että oppiminen on tapahtunut tutkivan oppimisen työotteella. Muistelenpa vaan sitä viime talven ja kesän aherrusta parinkin päivää kestävissä työkokouksissa kehittämisohjelman strategian parissa. Hankittiin tietoa, tuotiin se pöydälle ja synnytettiin yhteistä ymmärrystä. Kaiken kukkuraksi vahva kumppanuus ryhmässä toimivien ja sitä kautta ulkoisten kumppanien kesken on mahdollistunut aidosti.
Koska ryhmä on oppinut tuntemaan toisensa hyvin, voidaan asioista keskustella avoimesti ja suoraan, mutta kehittävässä hengessä. Itse koen sen suurena plussana ja projektipäällikölle korvaamattomana. Sillä mikään ei vedä vertoja sille, että ohjausryhmästä tulee projektipäällikölle ohjaava kumppani ja rinnalla kulkija. Lisäksi ohjausryhmän kokouksissa on tilaa keskusteluille ja vähemmän aikaa vain asialistan kohtien nuijimiselle.
Jyväskylään palattuani repussa oli jälleen paljon ajatuksia ja hyvää mieltä, vaikka juna oli myöhässä ja lunta oli tullut taas lisää. Huomenna työstetään ERKKERI- ja TE-ERKKERI –projektien väliraporttia Salmirannassa. Siihenkin työhön sain uusia ajatuksia tämän päivän kokouksesta.
Ai niin, tiesitkö, että voit saada ERKKERI Extran 6 kertaa vuodessa sähköpostiisi? Se on napakkaa infoa sisältävä ERKKERIn sähköpostitiedote. Klikkaa kuvaa, katso lisätietoja ja liity postituslistalle.
Hmmmm.. vieläköhän huomenna tulee lunta?
Auli : -)
Uudenvuodenlupaus tammikuu 13, 2011
Posted by ninavee in ERKKERIn sanomaa - projektiviestintää ja muuta.add a comment
Joulun jälkeinen aika meni ähkyssä ja infoähkyssä. Viestinnän osalta katse oli menneessä vuodessa ja ERKKERIn saavutuksissa. Materiaalia on. Tapahtumia on. Kohtaamisia on. Hyviä käytäntöjä on. Mutta kaiken tämän mättämisen jälkeen iski infonälkä. Mitä minä laitan siihen kauniisti muotoilemaani Excel-taulukkoon viestinnän tulosten kohdalle?
Elämme infoyltäkylläisyyden maailmassa. Mutta miten erottua tuosta massasta ja tavoittaa juuri ne ihmiset, jotka haluaisivat keskustella esimerkiksi aikuisohjauksesta? ERKKERIssä on panostettu voimakkaasti viestintään. Eri kanavia on kokeiltu ennakkoluulottomasti. Tietoa on levitetty, pumpattu ja joskus vähän puoliväkisinkin tarjottu.
Pohdimme erottumista myös sisällön näkökulmasta. Aina ei tarvitse olla niin hirveän virallinen vaikka virallisessa Euroopan sosiaalirahastomaailmassa elämmekin. Seminaarin nimi voi olla ”Jokainen tsänssi on mahdollisuus” tai ”Koe, kikata ja kohtaa”. Joskus voi vähän hullutella ja kerätä ”maailman pisintä ohjausnauhaa”. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei taustalla olisi koko ajan visio aikuisohjauksen paremmasta tulevaisuudesta.
Toivoisimme, että pieni hulluttelu ja suomenkielen luova käyttö madaltaisi kynnystä osallistua keskusteluun. Ensisijaisesti ERKKERIn tavoite verkottaa aikuisohjauksen parissa toimivia toteutuisi. Toissijaisesti aikuisohjaus olisi aiheena vieläkin kuuluvampaa ja näkyvämpää. Tavoitteemme on selkeä ja siksi äänikin välillä nousee falsettiin J
Lupaamme tänäkin vuonna tunkea tajuntaanne useasta tuutista – hullutellen, vakavasti. Ja toivomme, että saamme mahdollisimman monta teistä mukaan keskusteluun.
ERKKERImäisen energistä vuotta 2011!
Aikavarkaat – olenko projektini kanssa touhuloukussa? tammikuu 12, 2011
Posted by Auli Ryhänen in Projektipäällikön reissuvihko.add a comment
Mihin minun aikani häviää?? Miksi en ehdi tekemään kaikkea mitä pitäisi tai mitä haluaisin tehdä? Tiedänkö oikeasti mikä vie aikani?
Tänään pohdin vakavissani noita kysymyksiä, kun koko päivä meni koneen ääressä ja näppistä hakatessa. Iltapäivästä alkoi silmät pyöriä kuin hedelmäpelissä ja taisi se tukkakin mennä sekaisin. Olo oli kuin pöllähteneellä Pelle Pelottomalla!
Vuodenvaihde on kaikille projekteille kiireistä aikaa. Samaan syssyyn pitäisi saada maksatusta, väliraporttia, määrällistä raporttia ja muuta vuoden yhteenvetoa. Siinä sivussa hoidellaan kakki muut juoksevat asiat, vastaillaan sähköposteihin ja työstetään uuden vuoden toimintaa eteenpäin. Mutta pingotanko liikaa, vaadinko itseltäni liikaa? Pitäisikö vaan yksinkertaisesti ottaa rennonmmin ja luottaa siihen, että ei se maailma tähän kaadu, jos kaikki ei olekaan tip top : -)
Miten siis olla tehokas, mutta toisaalta tasapainoinen projektipäällikkö? Totta on varmaan se, että jokainen meistä on itse oman itsensä aikavaras. Kyllähän projektissa voi olla monia sellaisia asioita, jotka varastavat viekkaasti aikaa. Näitä ovat mm. tehottomat kokoukset tai kehnot välineet, huono tiedonkulku, sähköpostikulttuuri, suunnittelemattomuus, johtaminen tai epälooginen/hidas päätöksenteko.
Nyt on kyllä sellainen fiilis, että olen touhuloukussa! Päätinkin tutkaila omaa touhuloukkuani ja pyrkiä rentoon rullaukseen. Taidanpa jatkaa tämän aiheen pohtimista seuraavissa kirjoituksissani. Ehkä tämä blogin äärelle pysähtyminen ja pähkäily tuo ratkaisun liiallisesta touhuiluista : -)
Muuten, tiesitkö, että Turussa kokeilemme ERKKERI STUDIA GENERALIA -lentosarjaa? Kurkkaa ja katso, mistä helmikuun luennolla puhutaan opinovi.fi/erkkeri.

Tänään tuli sitten märkää lunta taivaalta ja vieläpä oikein reippaasti. Mistä tätä määrää lunta oikein tulee ja mihin sitä kohta laitetaan? Ainakin tiet kaupungissa olivat illalla kovin kovin hankalat ajaa. Ja nyt mietin, mitä jälleen huomen aamulla junalle mennessäni päälleni sataa : -)
Auli
EU-tarkastusta odotellessa tammikuu 11, 2011
Posted by Auli Ryhänen in Projektipäällikön reissuvihko.add a comment
Meille on tulossa EU-tarkastus. Siksipä olenkin sihteerin ja talon projektiryhmän kanssa ollut hautautuneena mappimereen. Odotan mielenkiinnolla tarkastusta, sillä se on urani ensimmäinen, vaikka olen aiemmassa työhistoriassani koordinoinut ESR-hankkeita lähes 10 vuotta. Olemme olleet varsin tarkkoja koko projektin ajan siinä, että kaikkia ohjeita noudatetaan. Dokumentoinnin tärkeys tulee nyt esiin. Kaikki, mitä olemme tehneet, on ehkä liiankin kanssa merkitty muistiin ja melkoinen määrä kirjallista dokumentointia on kertynyt mappeihin.
Kaiken tuon läpikäyminen ja tarkastaminen ennen varsinaista H-hetkeä osoittautui mittavaksi urakaksi. Toisaalta tämä on ollut muistia virkistävä ja puhdistava operaatio. Nimittäin moni asia palautui mieleen, kun papereita kävi läpi. Päätinkin kirjata päiväkirjaani niitä asioita tulevia raportointeja varten, mitkä olin autuaasti unohtanut. Lisäksi tämä muistuttaa yllättävästi sitä inventaariota, jota teen kotona joka kesä. Turhat tavarat pannaan kierrätykseen ja tavarat tulee järjestykseen.
Nyt siis tulee mappihyllyt ja muut arkistoitavat kuntoon keralla. Kotona kaappien perussiivous on minulle terapiaa, mutta tätä EU-tarkastuksesta johtuvaa ”siivousta” en ihan välttämättä terapiaksi kutsuisi. Nimittäin kyllä tässä pieni jännitys elää tulevaa ensi viikon koitosta kohtaan. Onko kaikki ok vai tuleeko ohjausta ja millaista. Sillä EU-tarkastuksen koen ohjaus- ja oppimistilanteeksi.
Ai niin, meillähän on se Facebook -kampanja. Joka viides uusi kaveri saa ERKKERI-termosmukin. Tulehan mukaan faniksi!
Aamulla oli sitten perin kostea keli ja illalla satoi räntää. Mitähän huominen päivä pudottaa taivaalta työhön kiiruhtavien päälle
Auli
Viimeiset koulutukset ERKKERIstä ulos tammikuu 10, 2011
Posted by Auli Ryhänen in Projektipäällikön reissuvihko.add a comment
Pienoisen tauon jälkeen raotan arkkuani ja pohdiskelen jotakin menneestä ja tulevasta. Edellinen vuosi oli ERKKERIssä vilkasta aikaa. Ennätysmäärä koulutuksia käynnistettiin ja päätettiin. Tässä miettiessäni menneitä, jään jälleen ihmettelemään, kuinka nopeasti aika on hurahtanut. Tuntuu, että vastahan sitä projektia käynnistettiin ja pähkäiltiin, millaisin teemoin koulutuksia toteutettaisiin.
Ensin suunniteltiin hyvin irrallisia ja Jyväskylä-Hämeenlinna keskeisiä koulutuksia, mutta tilanne muuttui nopeasti. Todelliset koulutuksen tarpeen avautuivat nopeasti projektin alkuvaiheessa, kun kiersin tutustumassa ympäri Suomea moniin Opin Ovi-projekteihin. Niillä käynneillä saimme todellisen suunnan projektin koulutussisällöille ja se suunta on ollut menestys.
Suurin oivallus oli, että ERKKERI-koulutukset eivät voi olla perinteistä täydennyskoulutusta vaan aitoon tarpeeseen tulevaa ja asiakaslähtöistä. Yllätyksen meille oli se havainto, että kaikkein suosituimmaksi teemaksi tuli aikuisten ohjauksen perusteet. Mitä on aikuisuus, miten se näyttäytyy ohjauksessa, mitä on aikuisten ohjaus? Miten se eroaa nuorten ohjauksesta ja mitä ylipäätään määritellään ohjausta ja neuvontaa tai ohjauksellista työotetta?
Nopeasti koulutuksemme muotoutuivat alueellisiksi ja Opin Ovien kehittämistyötä tukeviksi. Koulutukset antoivat samalla mahdollisuuden alueen aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen henkilöstön tutustua toisten töihin ja verkostoitua. Myös erilaisten toimintatapojen jakaminen ryhmän kesken viritti ihmiset ideoimaan ja kehittämään omaa työtä omalla työpaikalla.
Koulutusten suuresta tarpeesta kertoo myös se, että kaikista ilmoittautuneista 35 % jäi koulutusten ulkopuolelle. Olisiko näin, että ERKKERI-tyyppistä koulutusta ei ole juurikaan saatavilla? Toisaalta alueiden aikuisohjauspalvelujen strategioiden valmistuminen nostattaa entistä enemmän ohjausosaamisen tarvetta. Myös uudentyyppiset monikanavaiset ohjauspalvelut synnyttävät ohjausosaamisen syventämistä ja päivittämistä.
Nyt kuitenkin viimeiset ERKKERI –koulutukset tänä vuonna ovat loppusuoralla. Hakea voi vielä Porin ja Lappeenrannan 5 op koulutuksiin. Jos olet kiinnostunut, kurkista www.opinovi.fi/erkkeri -sivuille. Nähtäväksi jää, millä volyymillä toteutamme koulutuksia ainakin vuonna 2012, sillä projektille haetaan jatkoaikaa.
Muuten, oletko jo lukenut uusimman ERKKERI Uutis-lehden? Sekin löytyy verkkosivuiltamme. Tai jos haluat saada 6 kertaa vuodessa sähköpostiisi ERKKERI Extran, niin senkin voit tilata yllä mainituilta sivuilta (etusivu).
Huomenna jälleen uusi päivä ja uudet kujeet. Aamulla katselen, mitä taivaalta sataa. On se vaan ollut jännittävä tämä Suomen talvi. Kunhan ei nyt kaikki lumet sentään sulaisi pois
Auli

